lauantai 29. joulukuuta 2012

Joulukortteja

Innostuin tekemään tänä vuonna monimutkaisemman kortin, jossa oli joulupalloja ja meidän naamat kurkkimassa sieltä. Joulupalloidean sain netistä, mutta muokkasin siitä kuitenkin vielä erikoisemman.




Kortissa käytin punaista kartonkia, jouluisia skräppipapereita taustalla, jouluisia teippejä Teippitarhasta, narua, hopea- ja kultakynää ja väriprintterillä printattuja pienennettyjä valokuvia. Eli materiaalit olivat suhteellisen yksinkertaiset, mutta lopputulos on tosi hieno! :)



Sisäpuolellakin oli hieman teippiä, jotta kuvat pysyisivät paremmin kiinni (ja samalla saatiin lisää väriä).


Katsotaan, mitä ensi vuoden kortiksi keksisi. :)

maanantai 10. joulukuuta 2012

Candy cane -korut

Olen viime aikoina keskittynyt joulukorttien tekemiseen, enkä ole siksi päivittänyt blogiani. Enkä voi vielä näyttää, miltä joulukorttini näyttävät, koska muuten saajilta menee yllätys! Kuvat tulevat sitten myöhemmin. :) Tein kuitenkin joulunodotuksen kunniaksi karkkikorvakorut ja koruriipuksen FIMO-muovailumassasta. En keksi karkeille mitään fiksua suomenkielistä vastinetta, mutta englanniksi ne ovat candy cane -karkkeja. Ne näyttävät herkullisilta, mutta sopivat mielestäni ehkä paremmin kuusen koristeeksi kuin herkuksi. :)



Korut sopivat täydellisesti uuden ihanan mekkoni kanssa. Ostin pirteän värisen mekon TAUKO-vaatteilta. Heillä on muitakin ihania vaatteita (uusi takki on jo tilauksessa), jotka he tekevät itse kierrätysmateriaaleista.



lauantai 10. marraskuuta 2012

Lämmin teetervehdys

Askartelin syksyn pimenevien iltojen piristykseksi "teekortteja", joissa roikkuu vapaana teepussin lappunen. Kortin mukana laitoin pienen pussillisen irtoteetä.




Syksyllä on muutenkin kiva juoda teetä (tosin juon sitä vuoden ympäri monta kuppia päivässä). Teekukat ovat erityisiä: hyvän maun lisäksi ne ovat kauniita, kun ne pikkuhiljaa avautuvat kuumassa vedessä. Ostin lasisen teepannun sitä varten, että teekukat näkyisivät paremmin.


Kuvassa näkyy valkoinen Blooming Love -teekukka jasmiinin ja liljan kukilla.

Nappikorvakoruja

Kävin lokakuussa Pariisissa minilomalla. Käytiin perinteisten kohteiden lisäksi myös Sacré Coeur -kirkon lähellä olevissa kangaskaupoissa. Siellä on vaikka minkälaisia kankaita! Lisäksi löytyy myös hyvä valikoima erilaisia nauhoja ja nappeja. Siellä oli jopa pieni kauppa, joka myi pelkästään nappeja.




Ostin jänniä kankaita, upeita nauhoja ja erikoisia nappeja. Napit oli ensisijaisesti tarkoitettu korvakoruiksi. Osasta napeista tein jo korut ja ne ovat olleet jo kovassa käytössä. Leikkasin nappien takana olevan ulokkeen irti, hioin pinnan tasaiseksi ja liimasin hyvällä liimalla korvakorun tupin kiinni. Eli tosi helpolla tavalla saa yksillöllisiä koruja. :)


lauantai 6. lokakuuta 2012

Paperihelmikoruja

Joku vuosi sitten tätini ehdotti, että voisin tehdä paperihelmikoruja. Tein kokeilumielessä muutaman. Nykyään tämäntyylisiä saa esimerkiksi Kiasmasta. :)

Mitä värikkäämpi paperi, sen parempi. Itse en jaksanut lakata helmiä, mutta silloin niistä tulisi vielä hienompia.




Neulahuovutusta

Innostuin jossain vaiheessa neulahuovutuksesta, kun huomasin, että sillä tekniikalla voi tehdä vaikka mitä jännää. Neulahuovitin mm. erilaisia donitseja, joihin ompelin pieniä helmiä strösseliksi. Yhdelle tein "kuljetuslaatikonki". :)


Viinilasini voin tulevaisuudessa merkata donitsilla. :)


Näin jossain askartelulehdessä tämäntyyppisen neulakaktuksen ja halusin tehdä sellainen. Siitä tuli tosi hieno! Se on myös erittäin kätevä, kun sitä voi käyttää neulatyynynä. Neulathan sopivat siihen täydellisesti! :)


Neulahuovutusintoni on tällä hetkellä laantunut, koska virkkaminen on kivampaa. Neulahuovutustöissä kestää niin kauan, kun yhtä palluraakin saa tökkiä ihan urakalla. Huovutusvillaa minulla on kuitenkin sen verran paljon, että on pakko keksiä niille joku hyvä käsityöidea. Ajattelin huovuttaa niistä palloja ja tehdä niistä pannunalusen. Jos jaksan tehdä paljon (paaaaaljon!) palloja, teen maton.

Halloween-meininkiä

Halloween lähestyy. Sen kunniaksi esittelen kahta virkkaustyötäni. Tein aikaisemmin jo konttorizombin, mutta tällä kertaa sillä ei ollut yhtä tuuheaa tukkaa. :) Tein sille oman arkun, jonka täytin salmiakilla. Tämä meni lahjaksi ystävälleni.


Virkkasin myös silmämunan hermolla. Tätä voisi käyttää vaikka stressileluna - tosin ei heikkohermoisille. :)



Kukkia rautalangasta ja sukkahousuista

Askartelin kukkia rautalangasta ja sukkahousuista. Niistä tuli tosi hienoja! Annoin niitä kiitokseksi ihmisille (esimerkiksi autokouluopettajani ja diplomityöohjaajani saivat omansa).

Käytin liimapurkkia kukkien terälehtien muottina, jotta sain kaikista lehdistä samankokoiset. Taivutin rautalankaympyrää aavistuksen suipommaksi, jotta se olisi enemmän terälehden näköinen. Seuraavaksi leikkasin sukkahousuista sopivan kokoisen palan ja pingotin sen rautalankalehden ympärille ja sidoin sen kiinni langalla. Keskelle laitoin keltaisia heteitä (tuollaisia juttuja sai askartelukaupasta). Kun kaikki lehdet olivat valmiit, liimasin ne teipillä yhteen. Teipin piilotin aluksi värikkäällä rautalangalla ja myöhemmin kukkateipillä. Kukkateipillä tuli paljon siistimpää jälkeä (mutta niistä kukista minulla ei ole tällä hetkellä kuvia). Keskelle lisäsin vielä glitter-liimaa, jotta rumat sukkahousureunatkin peittyisivät.


Jotkut kukat saivat vielä pari terälehteä. Tein ne samalla tavalla kuin terälehdetkin, mutta taivutin niistä suipompia.


Tein erivärisiä kukkia: sinisiä, punaisia, keltaisia... Kaikenvärisiä kukkia on mahdollista tehdä, kunhan väri löytyy sukkahousuhyllyltä. :) Legginsitkin toimivat ihan hyvin, mutta ne ovat usein paksumpia ja siksi vaikeampia käsitellä.




Kangaspainantaa

Olen tehnyt itselleni ja lahjaksi erilaisia kangaspainantatöitä. Painoin omat kädenjälkeni tyynyliinoihin, jotka annoin lahjaksi äidilleni.




Eniten olen kuitenkin tehnyt kangaskasseja. Tämän kassin örmelöllä on pimeässä hohtavat silmät.


Tälle pääkallolle piti tulla punainen irokeesi. Edestä se näyttää kuitenkin enemmän tonttulakilta. :)


Kolmen lapsen kanssa painoin heidän kädenjälkensä kangaskassiin. Tuli oikein hienoa jälkeä!


Äitini harrastaa keramiikkaa (käsityöt siis kulkevat suvussa :)) ja teki  Boris-kissan, jonka painoin kangaskassiin. Kuvassa näkyy myös alkuperäinen Boris.


Tein myös muutaman Herbert-aiheisen kangaskassin, jotka esittelin jo aikaisemmin.

Yksi joulu tein joululahjaksi keittiöpyyhkeen, johon painoin tekstin "Keittiössä on kemiaa".


Tekstiä olen painanut myös moneen T-paitaan. Tässä on yksi niistä, jossa painettiin teksti "Biohippi" toppiin. Biohippi tuli siitä, kun opiskelemme biotekniikkaa ja "oikean kemian tekniikan" opiskelijan mielestä olemme biohippejä. Otimme nimityksen siitä sitten omaan käyttöön. :D

Joulukortteja

Teen joka vuosi ison kasan joulukortteja. Kuten edellisessä kirjoituksessani totesin, en ole ostanut pitkään aikaan kortteja kaupasta vaan tehnyt ne itse. Joulukortteihin olen lisännyt päämme, jotta niistä tulisi persoonallisia.

Viime jouluna tein piparkakkupariskunnan.


Sitä ennen olen tehnyt piparikortin ja tähden. Nämä kaksi oli toteutettu samalla pop-up -tyylillä.


Jotkut onnekkaat saivat Herbert-kortin. :)





Idea ensi joulun kortiksi on jo (en kerro sitä vielä, jotta se on vastaanottajille yllätys). Laitan siitä kuvia joulun jälkeen. :)

Kortteja, kortteja, kortteja!


En ole moneen vuoteen enää ostanut kortteja, vaan tehnyt ne itse. Aluksi ne eivät olleet kauhean ihmeellisiä, mutta nyt oma tyyli on löytynyt. Tässä on jotain tekemiäni kortteja.

Käytän kortteissani paljon kierrätysmateriaalia (esimerkiksi kankaat löytyvät omasta kaapista tai kierrätyskeskuksesta ja paperit ovat mainoksista ja vanhoista kirjoista). Tästä syystä kerään kaikkea mahdollista askarteluun kelpaavaa talteen (naruja, paperia, kartonkia, vaatteita ja erinäköistä pientä sälää). Asunto pursuaa askartelutavaraa - olen saanut kuulla siitä jo useaan otteeseen. :) Käytän myös ostamiani kauniita skräppipapereita. Teksit printtaan paperille, koska silloin niistä tulee siisimpiä kuin itse kirjoitettuna (vaikka olen sitäkin hätätapauksessa harrastanut).

Big Shot -leikkurin Tattered Florals -stanssia olen käyttänyt aika paljon kaikenlaiseen askarteluun. Tässä nelikerroksinen kukka on korteissani.




 
 

Tässä kortissa kokeilin myös teippejä. Löysin nämä "masking tape" -teipit nyt syksyllä.  Ostin muutamia erilaisia teippejä Intohimona askartelu -messuilta Teippitarhan ständiltä. Niillä saa helposti lisäväriä kortteihin (ja sisustukseenkin). Ostin messuilta myös Distress Ink -mustetta, jota kokeilin ensimmäistä kertaa tämän kortin reunoilla. Musteella saa kortista "vanhan" näköisen.

Usein korteissani on kauheasti väriä ja sälää, mutta joskus teen yksinkertaisempiakin kortteja.


Olen käyttänyt korteissa myös pelkästään yhtä "kukkakerrosta".


Näiden korttien narut on leikattu uusista paidoista. Niille ärsyttäville pilkistelijöillekin on löytynyt hyötykäyttöä. :)



Tykkään käyttää vanhaa biologiankirjaani, koska siinä on värikkäitä ja hauskojakin kuvia. Alla on esimerkiksi solu ja hiiriä.


Kynsilakkamainoksesta sain rock-henkeä korttiini.


Kokeilin joskus myös itsetehtyä taustaa. Tässä olin painanut tähtikuviota mustalle kartongille.



 Tässä on vielä jotain vähän vanhempia kivoja kortteja.










Virkkasin pieniä kukkia ja neulahuovutin niille sisukseen palluran. Tein niistä magneetteja ja pehmeitä lisäyksiä kortteihin.